Tänään oli aktiivinen päivä meikäläisen tapaiselle toipujalle. Sen lisäksi, että kävin poikamme kanssa kaupungilla ostoksilla niin kävin myös metsässä kävelyllä ja kaverin kanssa pikaisesti kirpparilla. Jouduin kyllä turvautumaan lisäsärkylääkkeeseen. Mutta henkisellä puolella ollaan plussalla. Tekee terää saada tehdä samoja vanhoja asioita kuin ennen onnettomuutta.
Ja mieli oli vähän maassa kun viime viikon lopulla minulle tehtiin se operaatio josta blogini alkupuolella puhuin. Se lykkääntyi putoamisen takia, mutta nyt se on tehty ja toivottavasti voin jättää sen asian nyt taakseni. Mutta kyllä se kirpaisi ja pisti taas miettimään.
Kauppareissut reippaan poikani kanssa...olihan se kiva ja kamala samaan aikaan. "äiti mä haluun Autot pyyhkeen, haluun Autot lakanan, hämis koristeen, karkkia, jätskiä, PuuhaPete lehden...jne. Mutta saahan sitä haluta, minä pysyin tiukkana. Eläinkaupassa käsi kulkeutui akvaarion veteen, onneksi kauppias ei huomannut olisi varmaan heittänyt meidät ulos kaupasta. Mitä ehkä suunnitteli jo siinä vaiheessa kun kultaseni konttasi maassa koiran hihna kauluksessa kiinni. Illalla kun listattiin taas päivän kivat ja ikävät asiat, totesin minä, että kauppareissu esikoisen kanssa oli päivässä parasta. Ikävintä taas saman herran kärttäminen ja kinuaminen samaisella reissulla. Yllätyksekseni samat asiat listasi herra häirikkö itsekkin :o) Ehkä jotain tuolla reissulla siis oppikin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti