Siitä on nyt reilu kaksi kuukautta kun putosin ja jouduin leikkaukseen. Aika on mennyt kumma kyllä nopeampaan kuin luulin. Etukäteen ajateltuna 2 kuukautta "kotiarestissa" kuulostaa pahalta, mutta kun vieraita on ollut jatkuvasti niin päivät kuluvat. Jää jopa asioita tekemättä kun ei ole kerennyt. Vieraille - siis ystäville ja sukulaisille - kuuluu iso kiitos siitä, että jaksoin näinkin hyvin läpi tämän ajan. Jos meni useampi päivä, ettei ketään käynyt alkoi tulla jo aika tuskainen olo. Onneksi jokaiselle viikolle riitti useampikin kyläilijä.
Olen siis saanut nyt muutaman päivän ajan kokeilla tehdä niitä aikaisemmin kiellettyjä asioita. Istua tavallisella tuolilla, käydä tavallisessa vessassa ja istua auton kyydissä. Tuo viimeksi mainittu on se mitä olen kaikista eniten odottanut. Se tietää sitä, että maailmani avartuu aikalailla. Helppoa se ei silti ole. Eilinen kauppareissu n. 12km yhteensä ei ollut kivuton, mutta ei myöskään mahdoton. Hiljaa hyvä tulee, pitää muistella alkuaikoja kun en olisi uskonut, että pystyn kävelemään tai istumaan ja nyt ne kaikki sujuu kuin vettä vaan.

Olen taas potenut ikävää Etiopiaan. Yksi ystäväni on siellä parhaillaan ja se tekee ikävästä vielä konkreettisempaa. Meillä puhutaan säännöllisesti matkasta sinne ja siitä kuinka voisimme liittää Etiopian vielä "isommin" elämäämme, ihan konkreettisella tasolla. Lomamatkat on oiva tapa tutustua maahan, mutta haluaisimme jotain muuta, jotain enemmän. Suunnitelmia on, mutta monta mutkaakin on. Kaikki on enemmänkin haaveen tasolla.
Edellinen matkamme sinne kesällä -07 oli hieno kokemus koko perheelle. Lähtiessä itkimme kaikki, oli haikea lähteä takaisin kotiin. Jollain tasolla kuitenkin helpompi lähtö kuin edellisellä kerralla. Nyt tiesimme, että ideamme lomamatkasta lasten synnyinmaahan oli hyvä ajatus ja toteuttaisimme sen niin usein kuin vain taloudellisesti olisi mahdollista.