Tänään on ollut löhöpäivä, oikeastaan toinen putkeen. Lauantaina olo oli mainio ja aurinkokin paistoi. Halusin kävellä ulkona ja mentiin meidän lammelle, ihan tuohon pellon taakse. Se meni hienosti, eikä kipujakaan tullut. Sitten tuli vaan semmoinen lisähomma. Vuohet piti siirtää aitaukseen ja sehän ei sitten onnistunut ihan helposti. Oli pakko mennä auttamaan ukkoa... ei mitään sattunut, mutta kävelin keppeineni pihamaalla ja huokuttelin vuohia leivänpaloilla. Sunnuntaina sitten iski takaisin ja aamulla kun heräsin oli selkä kipeä ja jalkaan säteili kipua.
Tämä on koettu aikaisemminkin, selkä ei tehdessä valita, mutta kipeytyy yön aikana. Joskus on vaikea löytää se oikea tasapaino tekemisen ja lepäämisen välillä.
Tänään oli huomattavasti parempi päivä, mutta tein silti vain vähäsen "jumppa"liikkeitä (lähinnä jalkojen koukistuksia ja venytyksiä sekä syviä vatsalihaksia) ja lepäilin paljon.
Tytär oli koko päivän (neuvola käyntiä lukuunottamatta) kotona ja päivä meni rauhallisesti. On kyllä ihan toisenlainen kuin veljensä. Voi leikkiä pitkään rauhallisesti itsekseen nukeillä tai autoilla. Isoveikka kun kotona niin vilskettä riittää, ääntä ja äksöiä. Hän on niin sosiaalinen, että lähes kaikkeen pitäisi saada kaveri matkaan.
Nyt lähtivät isän kanssa katsomaan monster jam autoja ja me vietetään rauhallista iltaan tyttären kanssa. Onnistuttiin yhteistyössä tyhjentämään astianpesukone! Kyllä tässä lapsetkin oppivat tekemään yhtä ja toista kun on äiti avuton niin monessa.
Henkisesti toipuminen menee vuoristorataa. Takapakkia ei jaksaisi ottaa millään vastaan, mutta jos hyvin menee niin mielikin on korkealla tai ainakin normitasolla. Huomenna on taas sellainen päivä jonka toivon menevän hyvin. Menen aamulla (ambulanssin kyydissä) labroihin ja lääkäriin näyttämään haavaa joka ei ole kaikista kohdista parantunut. Tällä hetkellä tilanne ei mene huonompaan mitä tapahtui vielä viikko sitten, mutta ei ole vielä parantunutkaan.