Töitä ja päiväkotia

Puolitoista viikkoa takana työelämää. Rankka on ollut paluu. Joskin myös mukava ja haastavakin, mutta kaiken alleviivaa joka iltainen väsymys. Selkä tietää koska voi hellittää ja sitten se todellakin hellittää. Tuntuu, että ei jaksa nousta enään ylös kun lihakset haraa vastaa. Työtahtikin on ollut ihan sata lasissa ekasta päivästä asti. Mitään loivaa laskua työelämään ei ole ollut vaan suoraan sudenpesään. Mutta en minä töitä pelkää, tunnollisuuttani enemmänkin.
Mutta jos jotain olen kaikista vastoinkäymisistä elämässäni oppinut niin sen, että minullakin on rajat. Ja joskus ne on pakko ja sallittuakin vetää, vaikka se tarkoittaisi sitä, että joku muu kärsii tai saa vähemmän.
Nyt se tarkoittaa sitä, että kieltäydyn täysin tekemästä yhtään ylitöitä. Olen onnellinen jos selviän kahdeksasta tunnista ja aina en ihan siitäkään. Joskus alkaa kolmen aikaan selkää sattua siihen tahtiin, että lähden vähän aikaisemmin.

Vähän ennen saikulta palaamista kävin vetämässä päiväkodilla Etiopia aiheisen puolituntia...joka venyi puolitoista tuntiseksi. Oli tosi kiva kertoa Etiopiasta kun lapset olivat niin vastaanottavaisia.
Kerroin säästä, ruoasta, eläimistä, viljelemisestä, taloista, pikkuisen köyhyydestäkin. Ja sitten yksi tyttö kysyi, että miten on mahdollista, että "jos Etiopia on kerran niin iso maa (yli neljä kertaa Suomen kokoinen), että se on kuitenkin köyhempi maa kuin Suomi"... ja sama terävä tyttö kysyi myös, "miksi ne ihmiset joilla on enemmän rahaa ei sitten anna sitä niille joilla on vähemmän."
Ja miten sitten selittää kaikki lapsentajuisesti kun ei ihan ymmärrä itsekkään.
Poikani istui ylpeänä vieressäni Etiopian kansallispuku päällä (jonka oli välttämättä itse halunnut pukea), supisi välillä korvaani, että kerro siitä ja kerro tästä.
"Luennon" jälkeen muutaman lapsen kanssa istuin juttelemassa ja yksi heistä kysyi "miten x voi olla teidän lapsi kun te olette niinku täällä Suomessa ja puhuttu Suomea niinku??" Kerroin sitten, että x on adoptoitu. Johon taas (olisiko lie ollut se samainen) yksi tyttö hihkaisi, että minä tiedän mitä se tarkoittaa.
"Kun joku saa lapsen ja toisilla ei ole lasta niin tämä joku voi sitten antaa oman lapsen näille toisille". Minä vähän oikaisin ja kerroin, että jos lapsella ei ole vanhempia tai vanhemmat ei voi pitää lapsesta huolta niin hän voi saada uudet vanhemmat.
Ja kuten arvata saattaa seuraava kysymys oli "miksi eivät voi pitää huolta?" Tässä vaiheessa kuopukseni pelasti tilanteen, koukkasi jostain takavasemmalta mukaan keskusteluun ja kertoi, että he (biovanhemmat) voi olla vaikka niin sairaita tai köyhiä, etteivät pysty pitämään huolta lapsesta.
Olin jotenkin yllättynyt miten positiivisesti poikani suhtautui nyt Etiopiaan ja adoptioon. Oli oikein ylpeä omasta taustastaan. Vähän aikaa sitten oli nimittäin kausi jolloin adoptio ja Etiopia oli yök sekä plääh ja sormet korvaan. Toivottavasti tämä nykyinen "vaihe" kestää ja pysyy.